Historia
Vuonna 2005 perustettu Kamarikesä on nuorten suomalaisten klassisen musiikin ammattilaisten johtama.
Aikaisempia taiteellisia johtajia ovat olleet festivaalin perustaneet Sibelius-Akatemian nykyinen musiikinteorian lehtori Ville Komppa ja Radion sinfoniaorkesterin viulisti Pasi Eerikäinen, Sinfonia Lahden ylikapellimestari ja BBC:n Sinfoniaorkesterin päävierailija Dalia Stasevska, Wienissä asuva palkittu pianisti Johannes Piirto sekä arvostettu Borea-kvartetti, jonka jäseniä ovat Tami Pohjola, Kasmir Uusitupa, Riina Piirilä ja Senja Rummukainen.
Vuonna 2021 taiteellisina johtajina aloittivat viulisti Abel Puustinen, pianisti Ossi Tanner ja klarinetisti Klaara Vasara.
Ville Komppa
Kamarikesä-festivaalin perustaja yhdessä Pasi Eerikäisen kanssa. Kamarikesän toiminnanjohtajana ja tuottajana sekä Kamari ry:n ja Ritarikatu ry:n puheenjohtajana vuosina 2005–2013
Ylioppilaskunnan puhelin soi keskellä kiireistä päivää keväällä 2005. Sibelius-Akatemialla on vielä lankapuhelinlinjat, eikä ylioppilaskunnan puolestatoista työntekijästä kumpikaan juuri sillä hetkellä satu olemaan toimistolla. Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan toimisto on tehty piskuiseen ikkunattomaan sivutilaan Töölönkadun talon neljännen kerroksen ylioppilaskunnan huoneen yhteyteen. Vaikka tila on pieni, yleensä sieltä tavoittaa virka-aikaan ja vähän sen ulkopuoleltakin pääsihteerin, ylioppilaskunnan ainoan kokopäiväisen työntekijän, juoksevissa asioissa auttavan puolipäiväisen toimistosihteerin lisäksi.
Työpisteitä meillä on kolme, tilaa kullakin oman tuolimme ja pienen työpöytäsiivumme verran. Olen toiminut ylioppilaskunnan puheenjohtajana reilun muutaman kuukauden, ja luottamustoimi tuntuu innostavalta ja haasteiltaan vielä kohtuulliselta. Meillä on hyvät ihmiset toimistossa työssä! Mutta tällä kertaa toimistolla päivystän sattumalta vain minä.
Vastaan puhelimeen. Soittaja on Ritarihuoneen kamreeri Johan Grotenfelt. Hän kysyy, voisiko Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta järjestää Ritarihuoneella tulevana kesänä konsertteja; he haluaisivat tukea Sibelius-Akatemian opiskelijoita tulemalla salivuokrassa reippaasti vastaan. Seuraava sekunti on jäänyt tunnetasolla voimakkaasti mieleeni. Teen päätökseni siinä silmänräpäyksessä ja vastaan Johanille jotakuinkin näillä sanoilla: “Ylioppilaskunnalla ei varmaankaan ole rahkeita konsertteja järjestää, mutta minä kyllä voisin: mitä ajankohtaa olette ajatelleet?”
Pyydän mukaan SAY:n hallituksessa mukana olevan viulisti Pasi Eerikäisen, jonka tiedän tunnolliseksi ja luotettavaksi – ja hyväksi ammattimuusikoksi, jonka ajatusmaailma on lähellä omaani. Pasin kanssa käytämme seuraavat kuukaudet tehokkaasti, ystäväpiirin anteliaalla myötävaikutuksella. Saamme aikaiseksi elokuun alkupäiville historian ensimmäisen Kamarikesä-festivaalin Ritarihuoneella – nollabudjetilla, pääsylipputuloilla ja Sibelius-Akatemian arvokkaalla myötävaikutuksella. Saamme Akatemialta lainaan mainosständin, nuottitelineitä ja muutakin pienempää mutta sitäkin arvokkaampaa. Ennen kaikkea saamme vakuutusta vastaan lainaksi flyygelin – aluksi hieman puhkihakatumman soittimen Pitäjänmäen talolta, mutta seuraavina vuosina, neuvottelujen jälkeen, Töölönkadun talon neljännen kerroksen Busoni-luokan konserttiflyygelin! Soitamme soittamisen ja konserttien järjestämisen ilosta, keräämme arvokasta kokemusta, epäonnistumme jossakin, mutta onnistumme kaikessa siinä mikä lopulta merkitsee.
“Konserttiohjelmien rakentaminen on kivaa, ja kamarimusisointi helmeilee elokuun alun lämpimissä illoissa Ritarihuoneen arvokkaan salin kattokruunujen valossa, vuosisataisten vaakunoiden tyynen katseen alla. .”
— Ville Komppa, Kamarikesän perustajajäsen
Ensimmäiset vuodet menevät aika lailla samalla kaavalla: haemme avustuksia, mutta rakennamme festivaalia sillä ajatuksella, että palkkioita maksetaan jos pystytään. Vuorottelemme Pasin kanssa vetovastuussa ensimmäiset kolme kesää. Konserttiohjelmien rakentaminen on kivaa, ja kamarimusisointi helmeilee elokuun alun lämpimissä illoissa Ritarihuoneen arvokkaan salin kattokruunujen valossa, vuosisataisten vaakunoiden tyynen katseen alla.
Rakennamme myös muuta toimintaa Kamarikesä-konserttien myötä perustetun Kamari ry:n puitteissa. Pidämme osana Kamarikesää syntyneitä Kamariklubeja pitkin talvikautta, ensin Café Engelissä, myöhemmin Cafe Esplanadin kellariravintolassa ja sitten Pohjoisesplanadin Café Aschan Jugendissa. Suunnittelemme myös koulutusperiodeja, joista ensimmäisenä toteutuu barokkimusiikkityöpaja nuorille musiikkiopistolaisille: olen syksyllä 2006 aloittanut Porin Palmgren-konservatoriossa lehtorin sijaisena, ja alan heti puuhata Kamari ry:lle toimintaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Periodi toteutuu huhtikuussa 2008 varsin suurimuotoisena, kouluttajina cembalisti-kapellimestari Aapo Häkkinen, viulisti Antto Vanhala ja sellisti Jussi Seppänen, kaikki Kamarikesä-taiteilijoita!
Itse kesäfestari kasvaa vuosi vuodelta ensimmäisen kesän muutamasta tuhannesta eurosta kesän 2008 lähes kymmeneen tuhanteen. Myös avustushanat alkavat avautua: kesälle 2008, jolloin taiteellisena johtajana toimii sellisti Mikko Lehtola, saamme tappiotakuina ja avustuksina jo neljätuhatta euroa, ja yleisö löytää tiensä Kamarikesään varsin mukavasti. Mikko kokoaa värikkään festarin, josta omaan mieleeni on jäänyt erityisesti seitsemän nuoren säveltäjän yhteistyönä syntynyt Peukaliisa-lastenooppera. Solistina toimii sopraano Katja Juhola, itse olen näyttelijä-kertoja (milloin myyränä tai rouva Peltohiirenä), ja draamaa värittää barokkiyhtye Harmoniset oikut, kaikki puvustettuina ja lavastuksin!
Kamari ry:stä on ensimmäisten vuosien aikana kasvanut hyvin aktiivinen toimija iloisessa amatöörihengessä. Kamariklubit tekevät toiminnasta ympärivuotista klubi-isäntänsä Jussi Virolaisen aktiivisuudella; Jussi on Nokialla työskentelevä diplomi-insinööri ja taitava klarinetisti. Niinpä tuntuu luontevalta järjestää kesän 2009 Kamarikesä Kamari ry:n aktiivien kesken. Tuon kesän huippukohdaksi on minulle jäänyt Ritarikatu Ensemblen konsertti ohjelmistonaan Barberin Adagio ja Mendelssohnin Oktetto jousille sekä Coplandin Appalakkien kevään kamariyhtyeversio. Me aktiivit olemme kuitenkin kaikki jo aikaihmisiä, maistereita ja työelämässä. Tulee aika antaa nuoremmillemme tilaa!
“Kamarikesä syntyi Ritarihuoneen halusta antaa sali opiskelijoiden käyttöön omakustannehintaan, jotta he pääsisivät harjoittelemaan konserttien tuottamista – ja toki musisoimaan, arvovaltaisissa puitteissa hyvänkokoiselle yleisölle. Festivaalin järjestämisvastuun on siis siirryttävä aika ajoin eteenpäin; seuraavien sukupolvien nuorten on päästävä kokemaan festivaalin järjestämisen haasteet, vaikka sitten oman kantapäänsä kautta – ja nauttimaan kovan työnsä satoa! .”
— Ville Komppa, Kamarikesän perustajajäsen
Kamarikesä syntyi Ritarihuoneen halusta antaa sali opiskelijoiden käyttöön omakustannehintaan, jotta he pääsisivät harjoittelemaan konserttien tuottamista – ja toki musisoimaan, arvovaltaisissa puitteissa hyvänkokoiselle yleisölle. Festivaalin järjestämisvastuun on siis siirryttävä aika ajoin eteenpäin; seuraavien sukupolvien nuorten on päästävä kokemaan festivaalin järjestämisen haasteet, vaikka sitten oman kantapäänsä kautta – ja nauttimaan kovan työnsä satoa! Koska ensimmäisen Kamarikesän yhteydessä vuonna 2005 perustetusta Kamari ry:stä oli kuoriutunut ympärivuotinen, omalla profiilillaan toimiva yhdistys, näimme vuoden 2010 myötä parhaaksi irrottaa Kamarikesä Kamari ry:stä ja perustaa uusi yhdistys nuoria ja erityisesti Kamarikesää varten. Näin syntyi Ritarikatu ry, jolla yhä on vastuu Kamarikesän järjestämisestä – sekä toki kaikesta muusta, mitä kulloinenkin hallitus jäsenistölleen puuhaa!
Kamari ry:n viimeisen Kamarikesä-vuoden suurin haaste oli uuden taiteellisen johtajan löytäminen festarille: halusimme löytää opiskelijan, jolla olisi näkemystä, periksiantamattomuutta ja aimo annos idealismia. Kamarikesän oli paitsi jatkuttava, myös kehityttävä! Eräs ensimmäisen Kamarikesän aikoihin opintonsa Sibelius-Akatemialla aloittanut viulisti – sittemmin alttoviuluun vaihtanut ja kapellimestariopintoihin suuntautunut voimanpesä – oli jo tehnyt minuun vaikutuksen, eikä häntä tarvinnut tähän tehtävään taivutella.
En kuitenkaan osannut yhtään aavistella kuinka huikeita kesäfestareita Dalia Stasevska vuosina 2010–2015 saisi aikaan! Dalian hyppysissä festivaalin esiintyjäkaarti ulottui Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen nuorimmasta päästä meritoituneisiin maailmantähtiin. Jo yksin kamarimusiikillisesti konsertit olivat huippukiinnostavia, mutta myös teemat puhuttelivat. Dalia otti muiden taidealojen opiskelijoita mukaan, kasvatti yleisömääriä sekä budjettia tuplaten molemmat – ja ylikin. Kantaesitimme Ilkka ja Jukka von Boehmin Elääkö Stalin? -kamarioopperan, säestimme Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden tekemää mykkäelokuvaa täydellä orkesterilla, Emo Ensemble -kuoro teki Skrjabinin Mysteriumin johdannon Suomen ensiesityksen – ja niin edelleen.
“Auli Särkiö-Pitkänen kirjoitti Rondo-lehdessä elokuussa 2017, kuinka Kamarikesä palasi tauon jälkeen ydintehtäväänsä festariviikon neljän konsertin ollessa pitkälti alle 25-vuotiaiden käsissä.
Lainaan vielä Aulia: “Kamarimusiikki alkaa, kun eri äänien välinen kommunikaatio nousee yksittäisiä ääniä tärkeämmäksi.” Juuri näin sen kuuluu ollakin!”
— Ville Komppa, Kamarikesän perustajajäsen
Dalian Stasevskan vuodet Kamarikesän johdossa ovat oman kirjoituksensa aihe! Vaan kuten aiemminkin, vuoden 2015 Kamarikesän jälkeen vallan ja vastuun oli jälleen siirryttävä seuraavalle tekijäsukupolvelle. Vallanvaihdot ovat aina vaikeita – senkin Kamarikesä meille opetti: vuoden 2013 jälkeen harmaaksi eminenssiksi siirtyneenä seurasin, kuinka vuoden 2016 Kamarikesä jäi järjestämättä. Kuinka iloinen ja helpottunut olinkaan, kun pianisti Johannes Piirto ja parikymppisten nousevien kykyjen Borea-jousikvartetti tarttuivat toimeen seuraavana vuonna!
Auli Särkiö-Pitkänen kirjoitti Rondo-lehdessä elokuussa 2017, kuinka Kamarikesä palasi tauon jälkeen ydintehtäväänsä festariviikon neljän konsertin ollessa pitkälti alle 25-vuotiaiden käsissä. Lainaan vielä Aulia: “Kamarimusiikki alkaa, kun eri äänien välinen kommunikaatio nousee yksittäisiä ääniä tärkeämmäksi.”
Juuri näin sen kuuluu ollakin!
Teksti: Ville Komppa