Kamarikesän 2023 ohjelma on julkistettu
Kamarikesän 2023 ohjelma on nyt julkaistu. Ohjelman teema on Unelmien hiekkalaatikolla. Vuoden 2023 festivaali koostuu viidestä konsertista:
Torstai 3.8. klo 19.00 Mullistuksia - Upheavals
Perjantai 4.8. klo 19.00 Bells & Echoes
Perjantai 4.8. klo 21.30 Konsertti kynttilänvalossa: Taivas kyynelten jälkeen kirkastuu
Lauantai 5.8. klo 13.00 Babar - Koko perheen konsertti
Lauantai 5.8. klo 19.00 Suuren taiteilijan muistolle
Esiintyjien joukossa kuullaan muun muassa Wienin kansallisoopperan solistikaartiin kuuluvaa sekä vastikään Suomen kansallisoopperan debyyttinsä julkistanutta Aurora Marthensia, valovoimaista viulisti Rebecca Roozemania, vastikään Svenska kulturfondenin arvosellon lainaan saanutta Daniel Schultzia sekä kansainvälistä uraa tekevää nuorta brittiläisviulistia Tim Crawfordia. Lisäksi konserteissa kuullaan kertojana Suomen menestyneimpiin näyttelijöihin lukeutuvaa, esimerkiksi Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän palkinnolla palkittua Kati Outista.
Kamarikesä 2023 toteutetaan osittain yhteistyössä Suomen nuorille lahjakkuuksille ylimääräistä valmennusta tarjoavien soitinakatemioiden, eli Nuorten pianoakatemian, Viuluakatemian ja Selloakatemian kanssa. Kamarikesälle on ilo saada nämä kolme nuoreen suomalaisosaamiseen uskovaa ja sitä kannustavaa organisaatiota mukaan toimintaansa. Yhteistyössä on voimaa, emmekä voi kuvitella montaa sopivampaa yhteistyökumppania. Toivotamme soitinakatemioista Albert Sahlströmin (viulu), Saima Malmivaaran (sello) ja Vilina Rainiston (piano) lämpimästi tervetulleeksi!
Tänä vuonna kiitämme erityisesti Jenny ja Antti Wihurin rahastoa, Taiteen edistämiskeskusta sekä Stiftelsen Tre Smeder -säätiötä tuesta.
Hauskaa aprillipäivää toivotellen,
Abel, Ossi ja Klaara
Kamarikesän taiteelliset johtajat