Kannatusjäsenyys

Liity Ritarikatu Ry:n kannatusjäseneksi

 

Hei sinä musiikin, taiteen, kulttuurin tai ihan vain Kamarikesä-festivaalin ystävä!


Kamarikesä on jo vuodesta 2005 asti tarjonnut musiikillisia elämyksiä Ritarihuoneella aivan Helsingin keskustassa. Festivaalin taiteellinen johto on suunnitellut entistä monipuolisemman ja innovatiivisemman ohjelman kesän 2023 festivaalille, ja kova työnteko entistä ehomman ja kokonaisvaltaisemman festivaalin toteuttamiseksi jatkuu yhä aktiivisempana.


Haluamme kutsua kaikki Kamarikesän ystävät mukaan toimintaamme tukemaan tätä lähes kaksikymmenvuotiasta huipputapahtumaa Helsingin sydämessä. Etsimme kannatusjäsenia mukaan Ritarikatu Ry:n toimintaan, tukemaan festivaalin kasvamista ja kehittämistä entistä merkittävämmäksi kaupunkikulttuurin tuottajaksi. Kannatusjäsenenä varmistat festivaalin jatkuvuuden ja tuet nuoria taiteilijoita.


Tule mukaan tekemään monipuolista ja sävykkäämpää, kansainvälisestikin kiinnostavaa kamarimusiikkifestivaalia kauniissa kesäisessä Helsingissä.


Liity Ritarikatu Ry:n tukijaksi!


Kannatusjäsenenä saat viimeisimmät päivitykset festivaalin suunnittelusta ja festivaaliviikon tunnelmista. Saat myös tietoa seuraavasta:

- Ennakkotietoa Kamarikesän ohjelmista ja lipunmyynnistä
- Oikeuden lippujen ennakkovaraamiseen
- Festivaalin viikkolipun etuhintaan (80 €)
- Kutsun taiteilijatapaamiseen festivaaliviikon aikana

Olethan yhteydessä, jos joku Kamarikesään liittyvä mietityttää tai sinulla on idea, jolla kannatusjäsentoimintaamme voisi kehittää. Otamme kaikki kehitysehdotukset lämpimäti vastaan!

 

Voit tukea yhdistystämme seuraavin tavoin:


Kannatusjäsenyys, 1 vuosi 40€
Kannatusjäsenyys, ainaisjäsenyys 400€


Jos haluat tukea festivaalia yllä mainituin tai muilla tavoilla otathan yhteyttä kamarikesa@gmail.com.
Neuvottelemme mielellämme myös muunlaisesta yhteistyöstä.

Donate

Donate

It all begins with an idea. Maybe you want to launch a business. Maybe you want to turn a hobby into something more. Or maybe you have a creative project to share with the world. Whatever it is, the way you tell your story online can make all the difference.

Donate